Välitilinpäätös

Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen. On tullut aika tehdä matkasta jonkinlainen välitilinpäätös. Muutaman viikon päästä tapaamme luultavasti delegaation kanssa ja reflektoin lisää. Mitä opin? Mitä olisi voinut tehdä paremmin? Mitä hyötyä matkasta oli?

1. Migraatiota koskeva tutkimus auttaisi mobilisoimaan pohjoisen voimavarat

Retoriikassa aavikoitumisen ehkäisyä tukevat kaikki. Käytännössä kyseessä aavikoitumisen ehkäisyssä kilpaillaan samoista kehitysyhteistyön määrärahoista muiden hankkeiden kanssa. Numeroita ei kenelläkään ole, mutta vaikuttaisi siltä että aavikoitumisen ehkäisy ei ole globaalisti juurikaan lisännyt investointeja.

Eettiset ja humanitaariset näkökulmat ovat tärkeitä. Käytännössä ne eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita pohjoisen mobilisoimiseksi. Investoinnit tuskin lisääntyvät ennenkuin esimerkiksi Euroopassa ymmärretään aavikoitumisesta seuraavat ennakoidut suorat kustannukset ja vaikutukset turvallisuustilanteeseen.

Tällä hetkellä Euroopassa luultavasti eletään illuusiossa, että suuret siirtolaismassat vain lisäävät isäävät halpaa työvoimaa ja hyödyttävät Eurooppaa. Tästä syystä migraatioon liittyvien skenaarioiden kartoittaminen ja siihen liittyvän tutkimuksen edistäminen on strategisesti tärkeää. Myös olemassaolevista tutkimustuloksista tulisi kummunikoida tehokkaasti päättäjille. Vaikutukset on pystyttävä mittaamaan rahassa, koska ainoa asia joka tehokkaasti vetoaa poliittisten päättäjien lyhyen tähtäimen ajattelumaailmaan on rahassa mitattava oma etu.

2. Etelän kansalaisjärjestöjen aktivointi

Pohjoisen ja etelän kansalaisjärjestöjen välille on päässyt syntymään juopa. Tämä ei voi olla kovin hedelmällistä, oli syy missä tahansa. Pohjoisen järjestöjen tulisi analysoida kommunikointiongelman syyt ja miettiä keinot trendin kääntämiseen.

Olen tässä blogissa esittänyt oman veikkaukseni ongelman syistä. Kiteytettynä useimmilla kehitysmaiden järjestöillä ei ole takanaan pitkää historiaa ja kasvuympäristöä, jossa vaikutuskeinot tulisivat luontevasti tutuiksi. Kun pohjoisen järjestöt yrittävät neuvoa, etelän järjestöt kokevat tulevansa kohdelluksi pikkulapsina.

Pohjoisen reaktio tähän on . "Ei sitten, jos apu ei kerran kelpaa". Tämän emotionaalisen reaktion jälkeen pohjoisessa tulisi kyetä analysoimaan tarkemmin ongelman syitä ja käydä kriittisesti läpi omat tavoitteet ja toimintatavat. Empatia on korkein ymmärryksen muoto.

Toimintaa voisi kehittää käytännön tasolla useammalla rintamalla. Ensimmäinen keino on koulutus. Lyhyellä tähtäimellä voitaisiin avata webisivusto, joka sisältää ohjeita kansalaisvaikuttamiseen UNCCD:n sisällä. Käytännössä tehokkainta olisi, jos tällainen sivusto valmisteltaisiin kansalaisjärjestöjen toimesta esimerkiksi Wiki-muodossa.

Tällainen sivusto kuuluisi selvästi sihteeristön tehtäviin, mutta sihteeristöä vaivaa krooninen resurssipula. Toisaalta sihteeristön tehtäviin on kirjattu kansalaisosallistumisen lisääminen. Sihteeristöä voitaisiin painostaa sivuston toteuttamiseen tiedustelemalla paljonko resursseja sihteeristöllä on varattu kansalaisyhteiskunnan edistämiseen ja mihin ne on tällä hetkellä käytetty.

Keskipitkällä aikavälillä voitaisiin järjestää workshopeja, jossa hiotaan kokouksissa tarvittavia taitoja. Pitkällä aikavälillä tarvitaan laajempien kouluttamismahdollisuuksien lisäämistä sekä säännöllistä osallistumista tämäntyyppisiin kokouksiin.

Etelän maissa on kasvamassa näyttämisen halua. Pohjoisessa tämä tulisi ottaa ilolla vastaan. Pitää varoa reagoimasta heittämällä hanskat tiskiin. Pohjimmiltaan kyse taitaa olla siitä, että ketään voi oikeastaan auttaa. Voi vain seisoa vierellä. Empatia on korkein ymmärryksen muoto.

3. Oman toiminnan kehittäminen

Mikäli pohjoisen järjestöissä halutaan jatkaa vaikuttamista YK:n aavikoitumissopimuksen puitteissa, oma keinovalikoima tulisi myös analysoida. Mitkä ovat parhaat vaikuttamisen kanavat? Käytetäänkö niitä tehokkaasti?

Olennaisinta on tuottaa riittävästi sanottavaa. Asioita voi viedä oikeaan suuntaan vain jos ymmärtää syyt ja seuraukset sekä syvemmin ja laajemmin kuin esimerkiksi maiden delegaatioissa. Delegaatioiden edustajilla on usein pitkä kokemus alasta ja tämäntyyppisestä työskentelystä. Siksi tämänlainen ymmärryksen lisääminen on erittäin haastavaa ellei mahdotonta yksittäisille henkilöille. Yhdessä se voisi olla mahdollista. On mobilisoitava eri maiden kansalaisjärjestöjen voimavarat yhteen suuntaan tehokkaammin kuin delegaatioissa.

On suunniteltava ja toimittava pitkäjänteisesti. Kansalaisjärjestöissä toimitaan usein aika lyhyellä aikajänteellä. Osasyy on kansalaisjärjestöissä vaikuttavat ihmiset. Useimmille aktiivisuus on eräänlainen välivaihe elämässä. Pidemmän perspektiivin ajattelu vaatii myös varsin laajaa perehtyneisyyttä asioihin. Jos haluaa oikeasti vaikuttaa merkittävästi vaikkapa YK:n aavikoitumissopimukseen, on tämäntyyppisiin kokouksiin osallistumisesta tehtävä rutiinia.

Kokouksessa julkaistava kansalaisjärjestöjen lehti on hyvä idea ja loistava media vaikuttamiselle. Lehden julkaisupolitiikka on kuitenkin mietittävä tarkasti. Lehden sisällöstä tulee olla hyötyä myös delegaattien näkökulmasta. Tällä tavalla delegaatit saadaan kiinnostumaan lehden sisällöstä.

Sisällöstä tulee helposti pelkkä kuvaus siitä mitä on tapahtumassa tai parhaimmillaan kuvaus ongelmista jossain tietyssä maassa. Kummastakaan ei ole delegaateille juuri hyötyä. Kokouksessa muodostuva yhteisö on suhteellisen pieni ja ajallisesti rajallinen. Kaikilla on suurin piirtein käsitys siitä mitä on tapahtumassa. Toisaalta useimmat delegaatit ovat jo tutustuneet useimpiin maakohtaisiin ongelmiin.

Tapahtumien kuvaamisen sijaan lehden tulisi esittää sellaisia uusia näkökulmia ja argumentteja joita delegaatit eivät ole tulleet ajatelleeksi tai joiden artikulointi on hankalaa. Parhaimmillaan voitaisiin analysoida eri osapuolien strategioita ja valita sellainen viesti, joka lopulta edistää parhaiten aavikoitumisen ehkäisyä. Tämä ei taatusti ole helppoa.

Todellinen vaikuttaminen vaatisi käytännössä ymmärrystä ja toimintaa myös policy-tasolla. Keinona olisi tällöin strategiapapereiden valmistelu ja kommentit UNCCD:n työskentelyyn. Tällaista toimintaa ei pystytä tekemään vapaaehtoisvoimin.

4. Investointien määrän ja kehityksen seuraaminen ja vaikutusten arviointi

Tällä hetkellä on yleisesti heikosti tietoa aavikoitumiseen liittyvien sijoituksien määrästä ja vaikutuksista. Kehitystrendejä ei pystytä seuraamaan, mikäli tietoa ei ole saatavilla. Ensimmäinen tehtävä on laatia yhtenäiset benchmarkit, indikaattorit ja raportointitavat.

Tämän tiedon keräämistä ja avointa julkistamista tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen käyttöön tulisi edistää kaikin tavoin. Erityisen tärkeää olisi julkistaa tiedot projektitasolla. Tällöin globaalit rahavirrat saataisiin näkyviksi.

5. Mitattavuuden rajoitukset

Joissakin kohteissa mitattavista tavoitteista ja tulosvastuusta on selkeää hyötyä. Tällä hetkellä YK:ssa tunnutaan pitävän mitattavuutta käärmeöljynä joka ratkaisee kaikki ongelmat. Tulosvastuu toimii parhaiten pienissä organisaatioissa, jotka on rakennettu tyhjästä ja joiden tulokset voidaan suoraan mitata rahassa.

On tärkeää käydä perusteellinen keskustelu mittareista samalla kun tulosohjautuvuudesta päätetään. Näitä kysymyksiä ei voi käsitellä erillään toisistaan. Tulee pystyä myös identifioimaan ja myöntämään että kaikissa tilanteissa ei ole mahdollista löytää toimivaa mittaria. Huonosta mittarista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Konkreettinen mittari ja tulosvastuu kuuluvat yhteen.

* * *

Täytyy todeta, että Madrid ei ole mukavimpia kaupunkeja jossa olen käynyt. Näin syyskuun alkupuolella Kadut ovat tukahduttavan kuumat. Lämpötila on iltaisinkin yli kolmenkymmenen. Ilma seisoo paikallaan. Puistojakin on todella harvassa.

Madridiin on rakennettu juuri suurella rahalla uusi lentokenttä. Se on ehdottomasti kaikista kokemistani kentistä kamalin. Kentällä pyörivät jatkuvalla syötöllä nauhoitetut propagandailmoitukset jotka kertovat, että pitäkää laukuistanne kiinni, ja että lähtöjä ei kuuluteta. Lentokenttä on valtava kaikukoppa joka voimistaa espanjalaisten loputonta kälätystä. Tätä lentokenttää kannattaa välttää.

* * *

Tämä viikko on ollut fyysisesti ja henkisesti yllättävän raskas. Herätys on ollut joka aamu seitsemän jälkeen, useamman kerran myös aiemmin. Nukkumaan en ole mennyt kertaakaan ennen puoli yhtä. Tällä välillä on käytännössä ollut koko ajan ohjelmaa. Päivän mittaan ei ole juuri lepoa. Jos ei pidä varaansa, kalenteri täyttyy helposti kokouksista ja erilaisista keskusteluista.

Tuntuu siltä, että ensikertalaiselle vajaa viikko oli juuri sopivan pituinen. Lyhyemmällä matkalla olisi varmasti jäänyt ymmärtämättä monia olennaisia näkökulmia. Pidemmällä matkalla fysiikka ei olisi ehkä kestänyt loppuun asti. Pidemmällä matkalla olisi tietysti ehkä jo voinut ottaa hapuilevia ensiaskelia vaikuttamiseen.

* * *

Minkälainen olisi ideaalinen kansalaisjärjestöä edustava delegaatti?

Henkilön tulisi olla ekstrovertti. Ihmisten kanssa työskentelyn pitäisi tulla luontevasti. Pitäisi kyetä ottamaan kontaktia ihmisiin erilaisilla kokkareilla ja palavereissa. Tämä on loppujen lopuksi ensisijaisesti työskentelyä ihmisten kanssa.

Toisaalta kansalaisjärjestöjen kanssa toimiessa tarvitaan pitkää pinnaa ja laajaa empatiakykyä.

Kokousrumba on tajuton. Delegaation johtajalla on palavereita vielä enemmän kuin minulla. Suurin taakka on tietysti EU:n puheenjohtajamaalla. Vaatii tietynlaista persoonallisuutta että jaksaa palaveria työskentelytapana aamuhämärästä pitkälle yöhön. Tämä vaatii tietynlaista fysiikkaa.

Yksi tapa sietää tätä on rakastaa kokouksiin liittyvää pelaamista. Useimmat delegaateista eivät kuitenkaan vaikuta pelureilta. Lähinnä kai he ymmärtävät käynnissä olevan pelin ja osallistuvat siihen vain silloin kun se on välttämätöntä.

Normaali delegaation jäsen pärjää hyvin vain noudattamalla oman maansa linjaa. Kansalaisjärjestön edustajalta tarvittaisiin paitsi taktiikan ymmärrystä, myös strategista ajattelua. Tämä vaatii hyvin laajaa ymmärrystä globaaleista ongelmista ja niiden syistä.