Miksi aavikoituminen?

YK:n Ilmastosopimuksen tutkimusta koordinoivan IPCC:n laatima raportti on saanut suurta julkisuutta. Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset ovat nousemassa kansainvälisen politiikan keskiöön. Ilmastonmuutos on tosiasia. Sitä ei pystytä täysin enää torjumaan. Ennaltaehkäisyn ohella tarvitaan myös sopeutumista.

Yksi ilmastonmuutoksen suurista vaikutuksista on aavikoituminen. Esimerkiksi Saharan eteläpuolella aavikko laajenee jo kovaa vauhtia. Metsät ovat tärkeä hiilidioksidinielu. Kun niitä parturoidaan pois, hiidilidioksidia jää ilmakehään enemmän.

Ilmastonmuutoksen vaikutus on epäsuora. Ihminen edesauttaa aavikoitumista teoillaan myös suoraan. Esimerkiksi Etiopiassa 92% energiankulutuksesta on puuta. Pääosa tästä menee ruuanlaittoon, osa valaisuun. Kun puusto on parturoitu, pintamaata ei sido enää mikään. Dodon Sinsibere-projekti on täsmäisku puiden puolustamiseksi Malissa. Se on aavikoitumisen kannalta yhdestä uhanalaisimmassa paikassa Maailmassa: Saharan etelälaidalla.

Aavikoituminen ei kuitenkaan ole pelkkää Saharaa. Aavikoitumista tapahtuu myös Euroopassa, esimerkiksi UNCCD:n kokouksen isäntämaassa Espanjassa.

Euroopan kannalta aavikoituminen on strateginen kysymys. Aavikoitumista kannattaa ehkäistä puhtaasti itsekkäistäkin syistä. Aavikoituminen ajaa pakolaisvirtoja liikkeelle. Paine EU:n rajalla kasvaa. Suomessa me elämme maailmassa, jossa makeaa vettä riittää rajattomasti. Maailmalla vesi on kuitenkin käymässä vähiin. Vesi on luultavasti öljyn jälkeen seuraava luonnonvara josta tulee globaali pula. Öljystä on sodittu jo kymmeniä vuosia.

Aavikoitumisen ehkäisy on tulevaisuuden megatrendi. Se on maailmalle suuri haaste. Samalla se on Suomelle suuri mahdollisuus. Suomen puhtaalla luonnolla on maailmalla kova maine. Meillä on myös edistyksellistä vesiteknologiaa. Toisaalta maatalouden lyhytnäköisyyden seurauksena sisävesistöt ja Itämeri ovat pilaantumassa kovaa vauhtia. Milloin opimme käyttämään hyväksemme valttejamme? Milloin lakkaamme matkimasta muita?