Rakenneuudistus

Eilen illalla tuli tutummaksi orwellilaisesti nimetty elin Global Mechanism (GM). GM:n tehtävä on mobilisoida rahaa erilaisiin aavikoitumiseen liittyviin hankkeisiin. Käytännössä GM:n tehtävä oli aiemmin hieman epäselvä. Sitä yritettiin rahaston lokeroon. Jotkut elävät yhä tässä käsityksessä.

Reilu kaksi vuotta sitten GM:lle palkattiin uusi johtaja, Christian Mersmann. Mersmannille annettiin mandaatti uudistaa organisaatio toimimaan enemmän annettujen tavoitteiden mukaisesti. Uudistuksen vauhdittamiseksi Mersmannille annettiin laaja vapaus olla piittaamatta esimerkiksi sihteeristön ja GM:n välisten roolien päällekkäisyyksistä tai aikaisemmista menettelytavoista. Toimintamalliksi omaksuttiin palveluita tarjoava konsulttiyritys. Mersmann on vienyt muutosta läpi erittäin päämäärätietoisesti. Lopputulos on vakuuttava.

GM:n kautta menee yhä myös suoria vapaaehtoisia lahjoituksia. Lahjoittajat asettavat tietysti GM:n toiminnalle omat paineensa. Raportointivaatimusten kirjo on laaja. GM haluaakin kehittää mittareita ja raportointitapoja sellaisiksi, että ne sopivat myös suorille lahjoituksille ja lahjoittajille. Raportointitapojen yksinkertaistaminen vaikuttaa hyvin järkevältä tavoitteelta.

YK:ssa on parhaillaan käynnissä suuri rakennemuutos. Tavoitteena on siirtyä enemmän kohti tulosvastuuta. Täällä siitä käytetään termiä Results-Based Management (RBM). Kun GM saadaan vielä toimimaan yhtenäisten mittareiden mukaisesti, se loistava esimerkki hyvin toimivasta tulosohjautuvasta yksiköstä, josta katsotaan mallia varmasti jopa koko YK:ssa.

Tulosohjautuvuuden edut ovat selvät. Se on kustannustehokas ja tehokas tapa saada tuloksia aikaan. Onko sillä sitten jotain haittapuolia? GM:n nopea itsenäinen kehitys on tehnyt siitä kummajaisen UNCCD:n sisällä. GM:n toimintatavat hiertävät pahasti sihteeristöä. Elinten pitäisi toimia yhteistyössä, mutta välit ovat tulehtuneet. Sihteeristö on GM:lle kaksi miljoonaa dollaria velkaa. Voitaisiinko GM integroida paremmin takaisin osaksi UNCCD:tä ja pitäisikö se tehdä?

Pienessä rahoitusalan organisaatiossa tulosohjautuvuus toimii erityisen hyvin. On helppo löytää työntekijöitä, joille tällainen ajattelutapa on tuttua. Tavoitteet ovat kohtuullisen helposti mitattavissa rahalla. Siksi toimintaa järkevään suuntaan ohjaavien mittareiden kehittäminen on myös luontevaa.

Suomessa on toisaalta esimerkkejä siitä, miten tulosvastuun orjallinen käyttöönotto voi saada aikaan kaaoksen. Se voi jopa kasvattaa kustannuksia räjähdysmäisesti. Erityisen vaikeaa tulosvastuun käyttöönotto on isossa ja monimutkaisessa organisaatiossa, jonka tavoitteita ei voi redusoida pelkkään rahaan. Esimerkiksi palveluiden laatua on mahdotonta mitata suoraan.

Tällaisessa ympäristössä isoon kokonaisuuteen kuuluvien yksiköiden toimenpiteiden kaikkia vaikutuksia on käytännössä mahdotonta kohdistaa kyseiselle yksikölle. Toisaalta organisaatioiden luonteva taipumus on pyrkiä säilyttämään itsensä.

Mitä tapahtuu, kun tällaiseen organisaatioon asetetaan tulosvastuullinen mittaristo ja paine kustannusten supistamiseksi? Luonnollinen seuraus on, että jokainen yksikkö kohdistaa säästöt niihin kohteisiin, joiden kustannuksista se ei joudu itse kärsimään. Yleensä tällaiset säästökohteet ovat kokonaisuuden kannalta kaikkein kalleimpia.

Yksisilmäinen palo tulosvastuuseen on yksi keskeinen syy esimerkiksi HUS:n kustannusten nousuun, räjähdysmöisetsi kasvaneisiin hoitojonoihin, heikentyneeseen palveluun ja työntekijöiden pahoinvointiin. Yliopistomaailman palkkausuudistuksilla tulee olemaan samanlaiset seuraukset.

On mahdotonta tietää, toimiiko tulosohjautuvuus jossain organisaatiossa vai ei. Ajatteluvirhe on tapahtunut jo siinä vaiheessa kun ajatellaan, että tulosohjautuvuutta voi käsitellä irrallaan mittaristosta. Ne kuuluvat saumattomasti yhteen. Kannattaa miettiä mitä haluaa, koska sen saattaa myös saavuttaa. Hyvässä ja pahassa.

Aamulla kävin kuuntelemassa hetken kansalaisjärjestöjen tapaamista. Eräänlaista lähestymistä oli jo tapahtunut. Kansalaisjärjestöjen edustajat istuivat yhdessä ringissä sulassa sovussa. Toisaalta toiminta vaikutti yhtä kaaoottiselta kuin aiemminkin.

Toisaalta näyttäisi taas siltä, että EU:n puheenjohtajamaan Portugalin vastuulla oleva EU:n ja kansalaisjärjestöjen välinen tapaaminen on tapahtumassa. Aiemmin tapaamisen järjestyminen oli vaakalaudalla. Ongelmaksi on nyt muodostumassa agenda. Kansalaisjärjestöjen pitäisi päästä yksimielisyyteen siitä, mihin he haluavat ottaa kantaa.

Täällä kokouksessa on muuten hyvin tiukat turvatoimet. Kaikki kävelevät läpi metallinpaljastimesta, tavarat läpivalaistaan ja jokainen läppäri tarkistetaan erikseen. Jokaisella on kuvallinen henkilökortti, joka luetaan ovella. Kasvojen pitää vastatata kasvokuvaa YK:n rekisterissä.

Tästä näkökulmasta kokousalue on teknologisesti aika takapajuinen. Langatonta verkkoa ei ole lainkaan. Käytettävissä on jonkun verran koneita, joissa on yhteys verkkoon. Lehdistölle on varattu jonkun verran työpöytiä joissa on verkkoyhteyksiä. Verkkovirtaa joutuu hakemaan pyllistellen pöydän alta, eikä pistokkeita ole edes riittävästi. Jotkut edustajat ovat myös havainneet, että lehdistön puhelimista voi soittaa ilmaiseksi ulkomaille. Pressialue onkin usein täynnä aikamoista härdelliä.

Täällä on myös ottanut tuulta alleen ajatus, että tiede- ja teknologiakomitea uudistettaisiin vastaamaan ilmastosopimuksen IPCC:tä. Tämä asia menee tarkkailuun. Ongelma lienee siinä, että monet CST:ssä pitkään töitä tehneet joutuisivat myöntämään olleensa väärässä. Se on ihmisille usein hankalaa.

Joudun vähän korjaamaan eilistä lausuntoani, että vain neljän maan delegaatioissa olisi kansalaisjärjestöjen edustajia. Portugalin edustustossa on jopa kaksi edustajaa tiedemiehiä edustavista järjestöistä. Kanadan delegaatioon normaalisti kuuluva jäsen joutui juuri lonkkaleikkaukseen.