Tulikaste

Aavikoitumissopimuksen kokous alkaa virallisesti huomenna. Eilen lauantaina
ja sunnuntaina pidettiin kansalaisjärjestöjen valmistelevat kokoukset. Lensin Madridiin lauantaina, joten sunnuntai oli ensimmäinen kerta kun osallistun vastaavan ison kansainvälisen organisaation kokoukseen.

Minua oli prepattu etukäteen. Tiesin odottaa turhautumista kokouksien varsin hitaaseen etenemiseen. Silti turhautuminen pääsi yllättämään. Kansalaisjärjestöjen kokouksista tulivat mieleen Kauniit ja Rohkeat. Vaikka parikin jaksoa jäisi väliin, juonessa pysyisi silti kärryillä. Välttämättä ei menettäisi edes juonenkäänteitä.

Olin kai kuvitellut, että hidas eteneminen johtuisi kiinnostuksen puutteesta. Käytännön ensivaikutelma oli päinvastainen. Kaikki kansalaisjärjestöjen edustajat tuntuivat asialleen omistautuneilta ihmisiltä. Toisaalta kokouksen menettelytapa oli hyvin diplomaattinen. Kenenkään mielipiteitä ei kyseenalaistettu. Toisaalta harvoin myöskään viitattiin edellisten puhujien ajatuksiin. Monologit seurasivat toisiaan ja dialogi loisti poissaolollaan.

Kansalaisjärjestöjen tapaamisesta ovat päävastuussa kolme paikallista kansalaisjärjestöä. Ne ovat mukana aavikoitumissopimuksen kokouksissa ensimmäistä kertaa. Se näkyy selvästi kokouksen järjestelyissä. Esimerkiksi puheenjohtajalta olisin odottanut merkittävästi aktiivisempaa otetta. Paikoitellen kokous muuttui sekavaksi kaaokseksi.

Perinteinen jako Etelän ja Pohjoisen välillä näkyi selvästi. Koomisinta oli ihmisten sijoittautuminen käytävän eri puoliskoille. Toisella puolella käytävää istuivat Pohjoisen ja Latinalaisen Amerikan edustajat. Toisella puolella olivat Afrikan edustajat.

Myös puheenvuoroissa viestittiin laajasti elekielellä. Pohjoisen edustajilla näkyi sormien heristystä ja ankaran isän äänensävyä. Etelän miesedustajat ottivat selvästi feminiisiä. Toisalta Etelän naisjärjestöjen edustajien pukeutuminen ja esiintymisen elekieli oli hyvin vaikuttavaa.

Puheesta toiseen toistui sama jargon. Capacity building, raising awareness, local participation. Bingo! Yksi ajatus nousi puheissa keskeiseksi. Kansalaisjärjestöjen osallistaminen ei ole kansalaisjärjestöjen mielestä riittävää. Omat kokemukseni ovat lähinnä päinvastaiset. Suomessa Dodon osallistumasta rajoittavat lähinnä järjestön omat resurssit ja vapaaehtoisuuteeen pohjaava toimintamalli. Olemme Suomessa ainakin tässä suhteessa onnekkaita.

Vaikka kansalaisjärjestöjen osallistamisen lisäämisestä oltiin yhtä mieltä, yhdessäkään puheenvuorossa ei viitattu mihinkään konkreettiseen toimenpiteeseen. Käytin tästä aiheesta konferenssin ensimmäisen puheenvuoroni. Totesin, että tarvitaan paljon pragmaattisempaa lähestymistä. Sanoin, etten ollut kuullut yhtäkään konkreettista ehdotusta koko päivän aikana. Totesin, että mitään ei voi saavuttaa jos ei mitään haluakaan. Puheenvuorooni ei viitattu myöhemmissä puheenvuoroissa millään tavalla. Tämä ei kyllä eronnut merkittävästi reaktioista muihinkaan puheenvuoroihin.

Keskustelu eteni toisiaan seuraavina monologeina. Pohjoisen edustajien keskuudessa oli havaittavissa selvää turhautumista. Luultavasti seuraus on se, että Pohjoisen järjestöt suuntaavat resurssinsa muihin vaikutuskanaviin, esimerkiksi suoraan delegaatteihin kohdistuvaan lobbaamiseen. Tätä kautta Etelän mahdollisuudet vaikuttaa kapenevat entisestään. Oli surullista seurata, kuinka hyväntahtoinen etujen ja yleisen hyvän ajaminen nakertaa hitaasti järjestöjen vaikutusvaltaa..

Toisaalta prosessi on myös erittäin tärkeä. Ensiksikin se on tärkeä foorumi keskustelulle. Pohjoisen maiden kansalaisjärjestöillä on myös pitkä historia osallistumisesta tämäntyyppiseen työskentelyyn. Etelän mailla vastaavaa historiaa ei ole. Kyse on siis hyvin konkreettisesta kansalaisvaikuttamisen capability buildingista. Oma kärsivällisyyteni ei kuitenkaan kyllä taida siihen kuitenkaan vielä riittää.

eniD:n strategiapaperi oli kirvoittanut lauantaina kiperiä kommentteja. Sunnuntain puheenvuoroissa siihen ei enää viitattu. Toisaalta yksikään toinen kansalaisjärjestö tai yhteenliittymä ei ollut valmistellut minkäänlaista kannanottoa UNCCD:n strategiaan. Ei ollut ihme, että eniD:n paperin pääpointit siirtyivät kansalaisjärjestöjen yhteiseen kannanottoon sellaisenaan.

Mielikuva tällä hetkellä on se, että siltikin eniD:n kannanotto olisi vaatinut lisää lihaa luiden ympärille. Yksi keskeisimpiä vaatimuksia on kansalaisjärjestöjen osallistamisen lisääminen. Useimmat kansalaisjärjestöt ja myös monet Pohjoisen delegaatiot antaisivat luultavasti tällaiselle tavoitteelle tukensa. Ainakin, mikäli sillä ei olisi merkittäviä vaikutuksia budjettiin.

Toisaalta kolmannen maailman delegaatioiden joukossa tällaista vastustetaan ankarasti. Siksi UNCCD:n viralliseen strategiaan on poliittisesti hyvin vaikeaa saada mainintaa kansalaisjärjestöjen aseman parantamisesta. Käytännössä kansalaisjärjestöjen kannattaisi nähdä laajempi osallistuminen strategisena tavoitteena. Tämän jälkeen voitaisiin miettiä, millä taktisilla toimenpiteillä strategian tavoitteita voitaisiin edistää.

Kansalaisjärjestöjen painoarvo edellyttää, että esitetty kanta on koherentti ja edes jollain tasolla kiinnostava. Parhaimmillaan se avaisi uusia näkökulmia olemassaoleviin kysymyksiin. Todellisuus on kuitenkin sellainen, että pääosa kansalaisjärjestöjen puheenvuoroista keskittyy tiettyjen totuttujen fraasien toistamiseen.

eniD syntyi alun perin vastareaktiona juuri tähän havaintoon. Eurooppalaisille järjestöille yhteisen kannan muodostaminen on kohtuullisen helppoa. Ehkä samaa periaatetta voitaisiin soveltaa kansalaisjärjestöjen osallistamiseen laajemminkin. Konsensus on helpompaa muodostaa maanosan järjestöjen kesken kuin laajemmin. Maanosien kansalaisjärjestöt voisivatkin kokoontua valmistelemaan kannanottoja ennen virallisia kokouksia. Tällä toimintaan tulisi enemmän selkärankaa. Se lisäisi kansalaisjärjestöjen painoarvoa jo sellaisenaan.

Minulle alkaa aika konkreettisesti valjeta, mihin kansalaisyhteiskunnassa tarvitaan byrokratiaa.

Yksi sunnuntain eniten keskustelua herättäneistä tapahtumista oli uuden executive secretaryn valinta. Edeltäjä sai asemansa poliittisen pelin seurauksena. Kansalaisjärjestöissä ja työntekijöiden keskuudessa olikin toiveet korkealla, että tuoreen johtajan valinta olisi tapahtunut avoimemman prosessin kauta. Käytännössä nimitys tehtiin luultavasti erittäin korkean tason neuvotteluissa, ehkä EU:n puheenjohtajamaan ja muiden suurien lahjoittajien ministeritason neuvottelussa. Todennäköisesti valintaan on liittynyt kaupankäyntiä muistakin korkean tason virkamiesnimityksistä. Olen ymmärtänyt, että EU:lla ei olisi ollut vahvaa omaa suosikkia. Lähinnä päinvastoin: muutama ehdokas eivät olisi olleet.

Valinnasta tulee julkinen luultavasti tänään maanantaina. Uuden johtajan identiteetti on täällä jo julkinen salaisuus. Huhumylly uudesta johtajasta lähti samantien liikkeelle. Väitetään esimerkiksi, että johtaja olisi nimitetty jo lauantaina päivätyssä kirjeessä, vaikka periaatteessa päätöksestä piti vielä keskustella sunnuntaina. Tällaiset huhut voivat tietysti myös olla poliittisesti motivoituneita. Peli on kovaa.